Rent­ta­he­lek­ku: Pari lumi­pal­loa

Olin pie­ne­nä arka monel­le­kin asial­le. Pimeän­pel­ko oli yksi. 50-luvul­la maa­seu­dul­la ves­sa-asiat hoi­det­tiin ulko­huus­sis­sa eli kak­ka­ma­kis­sa, jon­ka sijain­ti oli aivan pihan peräl­lä. Ei sii­nä mitään kum­maa ollut päi­vä­sai­kaan, eikä kesäl­lä, kun oli valoi­saa. Pimei­nä syys- ja tal­vi-iltoi­na asia oli aivan toi­nen. Pit­kään piti pis­saa pidä­tel­lä, ennen kuin alkoi kave­rin ker­jää­mi­nen. Onni oli, jos sys­te­ril­lä oli hätä yhtä aikaa. Men­tiin tie­ten­kin yhdes­sä, ei mitään ongel­maa. Kun ei sit­ten hätä syn­kan­nut kenen­kään kans­sa, mei­na­si se tul­la housuun!

Alkoi pir­tis­sä set­vi­mi­nen, kenen vuo­ro on läh­teä kave­rik­si. “En lähe, teen läk­sy­jä.” “Minä olin eilen.” “Mul­la on syön­ti kes­ken.” Lah­jon­taa­kin yri­tin. Itku sii­nä jos­kus tuli, kun jo niin pis­sat­ti. Äiti tai isä sit­ten ker­ta kaik­ki­aan mää­rä­si­vät jon­kun sisa­ruk­sis­ta mörön­syö­tik­si. Sit­ten reis­su hoi­tui­kin useim­mi­ten hyvin ja nopeas­ti. Niin useim­mi­ten. Mut­ta, kun kave­ri oli mää­rät­ty, niin into olla tur­va­na ei ollut kovin­kaan kor­kea. Minul­la asia vie­lä kes­ken, kun aut­ta­ja otti jalat alleen ja livis­ti kuin pie­ru Saha­raan. Sii­nä hätä­päis­sään saat­toi housut kas­tua, kun hir­veän märyn kans­sa juok­sin housut puo­li­tan­gos­sa pirt­tiin. Loh­du­tus­ta sain, mut­ta aut­ta­ja ei! Sii­nä saat­toi ulkoi­lu­lu­pa men­nä parik­si illak­si tai tul­la yli­mää­räi­nen tis­ki­vuo­ro.

En ollut kyl­lä­kään ainut yhdes­tä­tois­ta, jol­le oli pelot­ta­vaa käy­dä siel­lä pimeäs­sä makis­sa. Saa­toin­pa pan­na ikä­vän tilan­teen taka­rai­voon kyte­mään; että annas, kun tulee minun huki läh­teä mörön­syö­tik­si, niin!? En kui­ten­kaan läh­te­nyt kos­ton tiel­le. Vai kul­taa­ko­han aika muis­tot?

Ves­sa­pa­pe­ri­kin tuli ulko­huus­sei­hin vas­ta 60-luvul­la. Sii­hen saak­ka pyl­lyt pyy­hit­tiin sano­ma­leh­ti-tai muul­la pape­ril­la. Vaik­ka­pa niin, että sano­mas­ta revit­tiin sopi­va pala­nen ja rutat­tiin hyp­py­sis­sä peh­meäk­si. Se oli sitä “itte­teh­tyä”, jos­ta mai­nok­sen pap­pa puhuu. Ja vot, hom­ma hoi­tui. Veis­tel­tiin asias­ta tirs­kuen: mil­loin mis­tä­kin leh­des­tä oli pyl­lyn­pos­kis­sa teks­tiä. Ran­ta­poh­ja ei vie­lä tuol­loin ilmes­ty­nyt!

Kun ei sitä vet­tä tul­lut hanas­ta, niin kas­vo­jen ja käsien pesu hoi­det­tiin kan­ne­tul­la, läm­mi­te­tyl­lä vedel­lä pir­tis­sä. Pie­nim­mil­tä tie­ten­kin kaik­ki pesut pir­tis­sä. Kun olim­me iso­ja tyt­tö­jä, toi­sel­la kym­me­nel­lä, “ala­ker­ran” pesu oli­kin jo moni­mut­kai­sem­pi jut­tu. Kan­net­tu ja läm­mi­tet­ty vesi pan­tiin vaik­ka Kos­ken­kor­va­pul­loon, juos­tiin pul­lon ja pyyh­keen kans­sa sin­ne kak­ka­mak­kiin. Mene­mät­tä tar­kem­piin yksi­tyis­koh­tiin, “ala­ker­ta” tuli puh­taak­si. Sil­lois­ten rait­tiuso­pe­tuk­sen ja -kil­pa­kir­joi­tus­ten perus­teel­la oli­si kyl­lä lupa eppäil­lä, tols­kat­tiin­ko per­hees­sä ken­ties vii­nan kans­sa. Että Kos­ken­kor­va­pul­los­sa? Voin vakuut­taa: ei tols­kat­tu! Voin myös vakuut­taa, että läm­pi­män veden tulo hanas­ta vään­täen on yhä ja ala­ti iha­naa!

Monen­lai­sia muis­to­ja on ker­ty­nyt kak­ka­mak­ki­reis­suis­ta. Sis­ko­jen ja ystä­vien väli­siä salai­suuk­sia vaih­det­tin usein intii­mien asioi­den äärel­lä. Myrs­ky­jä ja rank­ka­sa­tei­ta on jää­nyt mie­leen ulko­huus­si­reis­suil­ta. Ja kuin­ka tal­vi­sin siel­lä pyl­lyä pale­li. Kun ei ollut kii­re pois eikä palel­lut, mie­tit­tiin ja päh­käil­tiin syn­ty­jä syviä.

Mei­dän mum­ma oli var­si­nai­nen mie­len­pe­sä. Nyt­kin nau­rat­taa ja samal­la tulee hän­tä ikä­vä. Olin nuo­re­na tyt­tö­nä par­haan ystä­vä­ni kans­sa mum­mu­lan puusees­sä, jota nimeä nimeä myös nykyi­sin käy­te­tään mök­ki­huus­sis­ta. Oli tal­vi, nuos­ka­ke­li. Istuim­me kai­kes­sa rau­has­sa reiäl­lä ja yhtäk­kiä kävi kau­hea pam­maus puuseen oveen! “Hyi kau­hia”, tai­sim­me huu­taa. Äkkiä housut ylös ja ovi auki. Mikä se oli? Mum­ma sei­soo pihal­la ja nau­raa kip­pu­ras­sa. Oli heit­tä­nyt suu­rel­la lumi­pal­lol­la makin oveen!Iihan vain lys­tik­seen, säi­käyt­tääk­seen mei­tä. Olim­me säi­käh­tä­nei­nä var­mas­ti näke­mi­sen arvoi­sia! Sit­ten kyl­lä makeas­ti nau­ret­tiin poru­kal­la. Tai­det­tiin­pa pari “hel­lää” pal­loa heit­tää mum­maa koh­ti.

Rent­ta­he­lek­ku