Päät­tä­jäl­tä: Poliit­ti­ses­ta kes­kus­te­lus­ta

Hyvä yhteis­hen­ki on jouk­kueur­hei­lu­la­jeis­sa edel­ly­tys menes­tyk­sel­la. Myös poli­tiik­ka on par­haim­mil­laan jouk­kueur­hei­lua, jos­sa eri puo­luei­den edus­ta­jat yhdes­sä kes­kus­tel­len rat­kai­se­vat asioi­ta kun­ta­lais­ten ja kan­sa­lais­ten par­haak­si. Pää­tök­sen­te­ko ei ole usein­kaan help­poa, kos­ka käy­tet­tä­vis­sä ole­vat resurs­sit ovat rajal­li­set ja pää­tös­ten seu­rauk­sia ei voi aina tie­tää tar­kas­ti etu­kä­teen. Usein jou­du­taan valit­se­maan eri­lai­sis­ta huo­nois­ta vaih­toeh­dois­ta se vähi­ten huo­noin. Moniar­voi­ses­sa yhteis­kun­nas­sa ote­taan huo­mioon eri­lais­ten ihmis­ten ja ryh­mit­ty­mien näke­myk­set ja raken­ne­taan kai­kil­le vähin­tään­kin sie­det­tä­vät olo­suh­teet elää.

Poli­tii­kas­sa käy­te­tään pal­jon voi­mak­kai­ta kan­nan­ot­to­ja ja sival­le­taan sanoil­la ”vas­tus­ta­jien”, eli toi­sin ajat­te­le­vien mie­li­pi­tei­tä, aja­tuk­sia ja teko­ja – tai teke­mät­tä jät­tä­mi­siä.
Itsel­le­ni oli aluk­si vai­ke­aa tot­tua pii­kit­te­lyi­hin ja mol­laa­mi­seen, vaik­ka pian huo­ma­sin­kin, ettei nii­tä aina oltu niin tosis­saan tar­koi­tet­tu. Vaa­ti kui­ten­kin 2–3 vuot­ta, ennen kuin oppi ole­maan louk­kaan­tu­mat­ta ihmis­ten ärhä­köis­tä sano­mi­sis­ta. Onnek­si Iin kun­nal­lis­po­li­tii­kas­sa on vii­me aikoi­na puhal­let­tu hyväs­sä hen­ges­sä yhteen hii­leen, min­kä vuok­si kun­nas­sa on saa­tu vie­tyä eteen­päin monia uusia asioi­ta ja hank­kei­ta. Olen ollut hyvin vai­kut­tu­nut sii­tä, miten antau­muk­sel­la luot­ta­mus­hen­ki­lö­kol­le­gat paneu­tu­vat kun­nan yhtei­siin asioi­hin. Jopa vähän kateel­li­se­na on seu­ran­nut, kuin­ka syväl­lis­tä ja laa­ja-alais­ta osaa­mis­ta kun­nan asiois­ta on monil­la pit­kään jo muka­na olleil­la kol­le­goil­la.

Meil­lä on tänä päi­vä­nä pal­jon haas­tei­ta ja ongel­mia rat­kot­ta­va­na poli­tii­kan eri tasoil­la aina kun­ta­ta­lou­des­ta maa­il­man­laa­jui­seen ilmas­ton­muu­tok­seen. Sik­si toi­voi­si, että ihmi­set oppi­si­vat kes­kus­te­le­maan asiois­ta myön­tei­ses­sä hen­ges­sä, toi­sia kuun­nel­len. En ymmär­rä, miten joku voi saa­da jotain tyy­dy­tys­tä tois­ten mie­li­pi­tei­den louk­kaa­mi­ses­ta, mitä se hyö­dyt­tää? Jopa jot­kut kan­san­edus­ta­jat käyt­tä­vät päi­vit­täin aikaa etsiäk­seen uusia, nega­tii­vi­sia asioi­ta toi­sin ajat­te­le­vien sanois­ta ja teois­ta jul­kais­taak­seen nii­tä ahke­ras­ti somes­sa tai leh­tien pals­toil­la. Ikä­vä kes­kus­te­luil­ma­pii­ri joh­taa sii­hen, että vain kaik­kein roh­keim­mat uskal­ta­vat koh­ta sanoa mie­li­pi­teen­sä asiois­ta. Tämä on har­mi, kos­ka minus­ta kaik­kien mie­li­pi­tei­tä pitää kuun­nel­la, ei vain nii­den, jot­ka huu­ta­vat kovim­min.

Hyväl­lä yhteis­hen­gel­lä teem­me yhteis­kun­taa parem­mak­si pai­kak­si elää.

Tii­na Vuo­non­vir­ta
Iin kun­nan­val­tuu­tet­tu
Vih­reät