Har­taus: Lupaus

”Tei­dän van­huu­ten­ne päi­viin saak­ka minä olen sama, vie­lä kun hiuk­sen­ne har­maan­tu­vat, minä tei­tä kan­nan. Niin minä olen teh­nyt ja niin yhä teen, minä nos­tan ja kan­nan ja pelas­tan.” Jes 46:4

Vuo­den kier­to tun­tuu jos­kus ole­van aina vain nopeam­paa. Jos­sa­kin vai­hees­sa jokai­nen sei­sah­tuu ja huo­maa, että hiuk­set har­maan­tu­vat ja nuo­ruus­vuo­det ovat jää­neet taak­se. Urhei­lu­tu­lok­set eivät ole enää samat. Val­vo­tuis­ta öis­tä ei palau­du samal­la taval­la kuin nuo­re­na. Hiuk­set har­maan­tu­vat ja ohen­tu­vat. Näkö heik­ke­nee. Eri­lai­set kolo­tuk­set ja vai­vat tule­vat joka­päi­väi­sik­si vie­raik­si. Askel alkaa lyhen­tyä. Kuu­lo hei­ken­tyä. Muis­ti kat­keil­la, ryh­ti huo­non­tua.

Jou­lu on lupaus­ten aikaa. Raa­mat­tu on lupaus­ten kir­ja. Juma­la ei ole vain nii­den Juma­la, jot­ka nuo­ruu­ten­sa voi­mis­sa jak­sa­vat uskoa. Juma­la on yhtä lail­la nii­den Juma­la, joi­den askel lyhe­nee ja voi­mat vähe­ne­vät. Juma­la ei hal­vek­si har­mai­ta hiuk­sia, hän muis­taa sen, joka ei enää muis­ta.

Van­huu­teen liit­tyy se syvä kris­til­li­nen ope­tus, ettei armoa voi ansai­ta. Sil­loin kun olo on heik­ko, Juma­la kan­taa. Yhtey­des­sä Juma­laan par­haat päi­vät ovat aina edes­sä­päin. Juma­lan luon­ne ei ole pai­naa alas, vaan nos­taa ylös. Jesa­jan kir­jan koh­ta puhut­te­lee syväs­ti Juma­las­ta. Sii­nä on todel­lis­ta ”kave­ria ei jäte­tä” -hen­keä. Kun Juma­la nos­taa, hän ei jätä sitä sii­hen. Hän myös nos­taa. Eikä hän jätä sitä sii­hen­kään, vaan hän myös pelas­taa. Juma­la vie peril­le saak­ka.

Juma­la opet­taa myös pal­jon muu­ta van­huu­den kaut­ta. Kun niin usein olem­me onnen perään, oman heik­kou­den myön­tä­mi­sen kaut­ta ymmär­räm­me, että Juma­lan ole­mus on tuo­da rau­haa. Juma­lan ole­mus ei ole niin­kään tuo­da onnea, mut­ta rau­haa. Se tulee sisäl­tä­päin. Se ei tule ulkoa­päin. Sil­le on Raa­ma­tus­sa myös toi­nen­kin nimi autuas. Autuas on se, jol­la on syn­nit anteek­si anne­tut ja sydä­mes­sä rau­ha Juma­lan kans­sa. Autuas, vaik­ka muut onnen aiheet puut­tui­si­vat.

Jaak­ko Tuis­ku
kirk­ko­her­ra
Hau­ki­pu­taan seu­ra­kun­ta