Har­taus: Oot­te todel­la rak­kai­ta!

Tänä­kin vuon­na tuhan­net nuo­ret osal­lis­tu­vat rip­pi­kou­luun ja tämän vuo­den lei­rit alka­vat olla koh­ta voi­ton puo­lel­la. Lei­ril­le tule­vat nuo­ret, iso­set ja työn­te­ki­jät irtau­tu­vat het­kek­si irti per­hees­tään ja kodin arjes­ta.

Lei­ril­lä olles­sa tulee mie­tit­tyä omaa per­het­tä. Kii­min­gin seu­ra­kun­nan 9. ripa­ri viet­ti Suve­las­sa van­hem­pien vie­rai­luil­taa vii­me sun­nun­tai­na. Ennen kuin van­hem­mat saa­pui­vat, sai­vat kaik­ki lei­ri­läi­set miet­tiä ter­vei­siä omal­le koti­väel­leen. Nuo­ret halusi­vat kiit­tää van­hem­pi­aan huo­len­pi­dos­ta, läs­nä­olos­ta, ymmär­tä­väi­syy­des­tä, kas­va­tuk­ses­ta ja tues­ta eri elä­män tilan­teis­sa. Nuo­ret myös toi­voi­vat, että van­hem­mat eivät huo­leh­ti­si niin pal­jon hei­dän puo­les­taan. Lisäk­si nuo­ret toi­voi­vat, että van­hem­mat opet­tai­si­vat nuo­ria pär­jää­mään tule­vai­suu­des­sa omil­laan.

Nuo­ret miet­ti­vät aja­tuk­sia omil­le van­hem­mil­leen. Nuo kaik­ki kii­tok­set ja toi­veet ovat omal­la taval­laan myös rukous­ta Juma­lal­le. On hie­noa, että osaam­me kiit­tää sii­tä, mitä olem­me elä­mäs­säm­me saa­neet. Samal­la saam­me miet­tiä, mitä odo­tam­me tule­vai­suu­del­ta. Nuo­rel­le tule­vai­suus voi olla pelot­ta­vaa, sik­si halu­taan tuki ja tur­va niil­tä rak­kaim­mil­ta ihmi­sil­tä. Tukea ja tur­vaa saa myös Juma­lal­ta.

Van­hem­mat sai­vat kuul­la nuor­ten kii­tok­set ja toi­veet vie­rai­luil­lan aika­na. He sai­vat kuul­la nii­tä sano­ja, mitä arki­päi­vä­nä ei vält­tä­mät­tä tule sanot­tua omil­le per­heen­jä­se­nil­le. Ne sanat ja aja­tuk­set ovat kui­ten­kin siel­lä per­heen kes­kel­lä. Ne kan­nat­te­le­vat per­hei­tä, ne saa­vat miet­ti­mään omia tär­kei­tä ihmi­siä, jot­ka teke­vät arjen. Ne saa­vat miet­ti­mään rak­kaut­ta, jol­la van­hem­mat kas­vat­ta­vat näi­tä nuo­ria. Ne sanat saa­vat miet­ti­mään sitä rak­kau­den mää­rää, jol­la van­hem­mat val­mis­ta­vat nuo­ria tule­vai­suu­teen. Nuo­ret, te olet­te todel­la rak­kai­ta!

Ps. 139:1, 14–15: Her­ra, sinä olet minut tut­ki­nut, sinä tun­net minut. Minä olen ihme, suu­ri ihme, ja kii­tän sinua sii­tä. Ihmeel­li­siä ovat sinun teko­si, minä tie­dän sen. Minä olen saa­nut hah­mo­ni kuin näky­mät­tö­mis­sä, muo­to­ni kuin syväl­lä maan alla, mut­ta sinul­ta ei pie­nin­kään luu­ni ole salas­sa.

Mari­ka Hut­tu
Kii­min­gin seu­ra­kun­nan 9. rip­pi­kou­lu­ryh­män pap­pi