Har­taus: Näky­mä­tön tyt­tö

Ala-asteel­la luo­kal­la­ni oli tyt­tö, jol­la ei ollut oikein kave­rei­ta. Hän oli todel­la hil­jai­nen, vähän hitaam­pi oppi­maan asioi­ta, vähän köm­pe­löm­pi kuin muut. Jos lii­kun­ta­tun­nil­la teh­tiin jouk­kuei­ta, hänet valit­tiin aina vii­mei­se­nä. Urheas­ti hän kui­ten­kin kul­ki muka­na, vaik­ka aina hänen ole­mas­sao­lo­aan ei ehkä edes huo­mat­tu. En muis­ta, että hän­tä oli­si kiusat­tu hauk­ku­mal­la tai nimit­te­le­mäl­lä, mut­ta ulko­puo­li­nen hän var­mas­ti koki ole­van­sa lähes aina.

Sii­hen aikaan ei ollut tapa­na, että kaik­ki luo­kan tytöt oli­si kut­sut­tu synt­tä­reil­le, vaan aina ne sen het­ki­set kave­rit. En kut­su­nut kos­kaan tuo­ta tyt­töä juh­li­maan kans­sa­ni, eikä tain­nut kut­sua kukaan muu­kaan. Ker­ran kui­ten­kin sain syn­ty­mä­päi­vä­kut­sun hänel­tä. Itsea­sias­sa hän oli kut­su­nut kaik­ki luok­kam­me tytöt, ja useam­pi meis­tä vas­ta­si tuo­hon kut­suun mene­mäl­lä pai­kal­le. Meil­lä oli älyt­tö­män haus­kaa. En ollut kos­kaan käy­nyt hänen luo­naan, enkä tien­nyt, että hänel­lä oli hie­no akvaa­rio, jos­sa oli iha­nia värik­käi­tä kiviä ja kalo­ja, ja että heil­lä oli myös söpö val­koi­nen kani. En myös­kään ollut kos­kaan näh­nyt tuo­ta tyt­töä niin iloi­se­na ja vapau­tu­nee­na, kuin hän nyt oli.

Juh­lien jäl­keen kir­joi­tin päi­vä­kir­jaa­ni, että minua hävet­tää, etten kos­kaan ollut pyy­tä­nyt hän­tä synt­tä­reil­le­ni, ja että hän onkin oikeas­ti tosi muka­va. Ja me olim­me olleet samal­la luo­kal­la aina­kin nel­jä vuot­ta!

Muu­mi­laak­son tari­nois­sa ker­ro­taan Nin­nis­tä, joka oli muut­tu­nut näky­mät­tö­mäk­si, kos­ka oli saa­nut osak­seen niin huo­noa koh­te­lua. Saman­lai­sia lap­sia, nuo­ria ja aikui­sia on tänään­kin kes­kel­läm­me. He elä­vät mah­dol­li­sim­man vähän huo­mio­ta herät­täen, kuin näky­mät­tö­mi­nä. Muu­meis­sa Nin­ni muut­tui pik­ku­hil­jaa taas näky­väk­si, kun hän sai ympä­ril­leen rakas­ta­via ja huo­leh­ti­via ystä­viä. Hän uskal­si jäl­leen näyt­tää tun­teen­sa eikä vähä­tel­lyt itse­ään.

Raa­mat­tu ker­too meil­le, kuin­ka Jee­sus huo­mioi ympä­ril­lään myös ne ihmi­set, joi­ta muut hyl­jek­si­vät. Hän ate­rioi hal­vek­sit­tu­jen tul­li­mies­ten kans­sa, hän antoi pros­ti­tuoi­dun voi­del­la jal­kan­sa öljyl­lä, hän kos­ket­ti kaik­kien kart­ta­mia spi­taa­li­sia, hän teki ihan taval­li­sis­ta kalas­ta­jis­ta seu­raa­ji­aan. Hän teki heis­tä ystä­vi­ään.

”Olen puhu­nut teil­le tämän, jot­ta teil­lä oli­si minun ilo­ni sydä­mes­sän­ne ja tei­dän ilon­ne tuli­si täy­del­li­sek­si. Minun käs­ky­ni on tämä: rakas­ta­kaa toi­sian­ne, niin kuin minä olen rakas­ta­nut tei­tä. Suu­rem­paa rak­kaut­ta ei kukaan voi osoit­taa, kuin että antaa hen­ken­sä ystä­vien­sä puo­les­ta. Te olet­te ystä­viä­ni, kun teet­te sen min­kä käs­ken tei­dän teh­dä. En sano tei­tä enää pal­ve­li­joik­si, sil­lä pal­ve­li­ja ei tun­ne isän­tän­sä aikei­ta. Minä sanon tei­tä ystä­vik­se­ni, olen­han saat­ta­nut tei­dän tie­toon­ne kai­ken, min­kä olen Isäl­tä­ni kuul­lut. Ette te valin­neet minua, vaan minä valit­sin tei­dät, ja minun tah­to­ni on, että te läh­det­te liik­keel­le ja tuo­tat­te hedel­mää, sitä hedel­mää joka pysyy. Kun niin teet­te, Isä antaa teil­le kai­ken, mitä minun nimes­sä­ni hänel­tä pyy­dät­te. Tämän käs­kyn minä teil­le annan: rakas­ta­kaa toi­sian­ne.” (Joh. 15:11–17)

Tee sinä­kin joku näky­mä­tön jäl­leen näky­väk­si. Jaa rak­kaut­ta­si toi­sil­le. Ole kuin Jee­sus. Ole ystä­vä.

Kat­ri Sil­lan­pää
Nuo­ri­so­työ­noh­jaa­ja, Iin seu­ra­kun­ta