Mie­li­pi­teet

Luet­ko sinä? -kam­pan­jan novel­liar­viot myös ver­kos­sa

Ran­ta­poh­ja on muka­na Sano­ma­leh­tien Lii­ton Luet­ko sinä? -kam­pan­jas­sa. Sen tar­koi­tuk­se­na on edis­tää nuor­ten luke­mi­sen tai­to­ja. Jul­kai­sim­me aiem­min syk­syl­lä Sii­ri Eno­ran­nan novel­lin Foto­syn­tee­si, jos­ta jouk­ko kah­dek­sas­luok­ka­lai­sia Hau­ki­pu­taan, Kui­va­nie­men ja Yli­kii­min­gin kou­luis­ta laa­ti arvos­te­lun.

Lue lisää

Luet­ko sinä? -teks­ti: Lem­mik­kien kapi­na

”Talu­ta minua.” Täl­lä lauseel­la alkaa tämä tule­vai­suu­den dys­to­pias­ta ker­to­va novel­li. Maa­pal­lo on tuhot­tu ihmis­ten toi­mes­ta, ja kruu­nut pääs­sä kul­ke­vat polar­kit talut­ta­vat ihmis­ten näköi­siä lem­mik­ke­jä ja syöt­tä­vät näil­le hel­miä, jot­ka saa­vat lem­mi­kit tot­te­le­maan omis­ta­ji­aan.

Lue lisää

Luet­ko sinä? –teks­ti: Muis­tu­tus tasa-arvos­ta lem­mik­kien ja ihmis­ten näkö­kul­mas­ta

Sii­ri Eno­ran­nan kir­joit­ta­ma Foto­syn­tee­si (2019) on kol­mio­sai­nen novel­li, joka sijoit­tuu maa­il­maan, jos­sa luon­to on tär­keä osa ihmi­siä. Novel­li ker­too tule­vai­suu­des­ta ja 15-vuo­ti­aan polark­ki Jinin sekä hänen lem­mik­kin­sä Kayn suu­res­ta het­kes­tä hei­dän yleen­sä niin yksi­toik­koi­ses­sa elä­mäs­sä. Polark­kien elä­mäs­tä tekee yksi­toik­koi­sen se, että elä­mä ei tun­nu mil­tään ilman kruu­nu­ja, jot­ka vie­vät hei­dät muis­toi­hin. Lem­mik­kien elä­mä on päi­väs­tä toi­seen polar­keis­ta huo­leh­ti­mis­ta. Polark­ke­ja voi­si mie­les­tä­ni ver­ra­ta ihmi­siin, jot­ka ovat val­las­sa. Jos­kus ihmis­ten ei kuu­lu olla val­lan kah­vas­sa, vaan sii­tä on pääs­tet­tä­vä irti. Sen novel­li opet­taa.

Lue lisää

Luet­ko sinä? -teks­ti: Purp­pu­ra­pil­viä hori­son­tis­sa!

Sii­ri Eno­ran­nan novel­li Foto­syn­tee­si sai ensim­mäi­sen luku­ker­ran jäl­keen hyvin oudon tun­teen sisäl­le­ni. Sel­lai­sen, jota ei voi­nut selit­tää. Kun luin novel­lin toi­seen ker­taan, tajusin sen oudon tun­te­muk­sen. Tun­sin, että minun – ei, vaan mei­dän täy­tyy teh­dä jotain. Emme voi antaa maa­il­man men­nä tuo­hon, että met­sis­tä ja muus­ta sel­lai­ses­ta vain unel­moi­daan. Että ihmi­set saa­vat taas arvo­jär­jes­tyk­sen, ja kapi­nal­li­set kesy­te­tään “hel­mil­lä”.

Lue lisää

Luet­ko sinä? -teks­ti: Paluu tule­vai­suu­teen

“Men­nei­syys on tur­val­li­sem­pi paik­ka kuin nyky­het­ki…” Jokai­nen on var­mas­ti kuul­lut ilmas­ton­muu­tok­ses­ta ja poh­ti­nut onko huo­le­nai­he tosi­aan niin suu­ri. Sii­ri Eno­ran­nan kir­joit­ta­ma novel­li Foto­syn­tee­si on mukaan­sa tem­paa­va ja aja­tuk­sia herät­tä­vä novel­li. Jokai­sel­ta luku­ker­ral­ta löy­tää jon­kun uuden pie­nen vih­jeen, joka saat­taa muut­taa koko näke­myk­sen novel­lis­ta.



Luet­ko sinä? –teks­ti: Pakoon nyky­het­keä

Olet­ko kos­kaan miet­ti­nyt mitä voi­si tapah­tua, jos ilmas­ton­muu­tok­seen ei puu­tu­ta? Olet var­mas­ti jos­kus miet­ti­nyt, mil­tä tule­vai­suus näyt­tää, ja miten ilmas­ton­muu­tos voi­tai­siin pysäyt­tää. Juu­ri sen takia Sii­ri Eno­ran­ta on valin­nut novel­lil­leen hyvin ajan­koh­tai­sen aiheen: ilmas­ton­muu­tok­sen. Ilmas­ton­muu­tos nimit­täin kiin­nos­taa sekä nuo­ria että van­hem­pia­kin, kos­ka kysees­sä on kui­ten­kin nuor­ten tule­vai­suu­den eli­nym­pä­ris­tö. Sii­ri onkin ker­to­nut, ettei halua mää­ri­tel­lä ryh­mää kenel­le kir­joit­taa. Novel­lin Foto­syn­tee­si voi siis lukea van­hem­mat­kin ihmi­set, mut­ta teks­ti ja tämä arvos­te­lu on kir­joi­tet­tu Luet­ko sinä? -kam­pan­jaa var­ten. Kam­pan­ja on mie­les­tä­ni hyvä tapa saa­da nuo­ret luke­maan, kos­ka novel­leis­sa on nuo­ria kiin­nos­ta­via aihei­ta. Esi­mer­kik­si vii­me vuon­na aihee­na oli pelaa­mi­nen.


Luet­ko sinä? -teks­ti: Epäit­sek­kyys pelas­taa

Sii­ri Eno­ran­nan novel­lis­ta Foto­syn­tee­si (2019) tulee mie­leen tule­vai­suu­den digi­taa­li­nen maa­il­ma, tosin epä­to­del­li­nen. Vaik­ka luu­li­si, ettei vir­tu­aa­li­ses­sa tule­vai­suu­des­sa oli­si epä­ta­sa-arvoa, novel­lis­sa tuli sil­ti sitä esil­le.


Luet­ko sinä? –teks­ti: Tule­vai­suus

Sii­ri Eno­ran­nan novel­li Foto­syn­tee­si ker­too karus­ta elä­mäs­tä tule­vai­suu­des­sa. Novel­lis­sa seik­kai­lee kak­si pää­hen­ki­löä, toi­nen toi­sen val­las­sa. Novel­li­maa­il­ma on dys­to­pi­nen.


Kes­kus­te­lem­me: Tyh­mää tou­hua

Ulkoil­les­sam­me Iis­sä ali­kul­kusil­lan ohi kes­kus­tas­sa huo­ma­sim­me, miten taas on jot­kut äly­va­paat saa­neet mie­li­hy­vää aikaan. Sil­lan alla oli pyö­rä, joka oli rikot­tu aivan hajal­le. Ratas irti, van­teet hajal­le, sisä­ku­mi kap­pa­leik­si ja kai­kin puo­lin pyö­rä kor­jaus­kel­vo­ton. On tar­vit­tu tähän älyk­kyys­tes­tiin useam­pi älyk­kö, ei muu­toin oli­si saa­tu pyö­rää täl­lai­seen kun­toon. Ei taval­li­nen mum­mo­pyö­rä, vaan nuo­ri­so­mal­li­nen maas­to­pyö­rä. Kuin­ka­han monen van­hem­man mie­les­sä käy, että mitä nämä kul­lan­mu­rut tou­hu­aa kodin ulko­puo­lel­la.