Kylän his­to­ria kiin­nos­taa nuo­rem­paa­kin sukupolvea

Vanhojen kuvien läpikäyminen on tärkeä osa Oiva Latvalehdon tekemää historiikkia. Moni kyläläinen toi Koljun majalle kuvia auttaakseen kylähistoriikin tekemisessä.Vanhojen kuvien läpikäyminen on tärkeä osa Oiva Latvalehdon tekemää historiikkia. Moni kyläläinen toi Koljun majalle kuvia auttaakseen kylähistoriikin tekemisessä.

Suku­tut­ki­mus ei ole ihan joka nuo­ren mie­len­kiin­non koh­de. 17-vuo­tias­ta Oiva Lat­va­leh­toa se kiin­nos­taa. Hän on jo useam­man vuo­den aika­na tut­ki­nut oman sukun­sa his­to­ri­aa. Tänä kesä­nä hän on aloit­ta­nut kylä­his­to­rii­kin työs­tä­mis­tä Halo­sen­nie­men historiasta.

–Minua kiin­nos­taa suku­pol­vet ja tari­nat. Äiti­ni suku on kyläl­tä, joten hänen van­hem­pan­sa ovat olleet tär­keä apu his­to­rii­kin kir­joit­ta­mi­ses­sa. He muis­ta­vat ihmi­siä ja mitä oli mis­sä­kin, Lat­va­leh­to kertoo.

Kylä­his­to­rii­kin teke­mi­nen läh­ti kiin­nos­tuk­sen kyse­lyl­lä kyläyh­dis­tyk­sen Face­book-sivun väli­tyk­sel­lä. Täs­tä syn­tyi oma ryh­mä, Halo­sen­nie­mi sanoin ja kuvin. Kol­jun maja tar­jo­si pai­kan, mis­sä jär­jes­tää haas­tat­te­lui­ta ja kerä­tä kuvia halukkailta.

Lukio­lai­sel­la tulee ole­maan kii­re syk­syn kir­joi­tus­ten kans­sa, mut­ta Lat­va­leh­to halu­aa saa­da kylä­his­to­rii­kin val­miik­si. Onnek­si kir­joi­tet­ta­vat aineet, yhteis­kun­taop­pi ja ruot­si, eivät ole hänel­le vai­kei­ta. Opis­ke­lun ja his­to­rii­kin työs­tä­mi­nen eivät kesän aika­na ole olleet lii­an vai­kei­ta yhtä aikaa.

Suku­tut­ki­muk­sen pro­ses­sin moni­mut­kai­suus vaih­te­lee Lat­va­leh­don mukaan pal­jon riip­puen tut­kit­ta­vas­ta ajan­jak­sos­ta. 1900-luvun puo­lel­la kir­joi­tet­tua tie­toa on enem­män kun aiem­min, mut­ta nykyi­set yksi­tyi­syy­den­suo­ja­lait vai­keut­ta­vat tie­don saa­mis­ta. Kir­joi­tet­tu­ja aineis­to­ja löy­tää 1700-luvun alkuun, tai jopa 1600-luvun lop­puun. Van­hem­mil­la ajoil­la käy­te­tyt pat­ro­nyy­mit, eli isän­ni­met, hel­pot­taa sukututkimusta.

Tie­toa suvuis­ta löy­tyy pal­jol­ti kir­kon kir­jois­ta. Rip­pi­kir­jois­sa eli seu­ra­kun­tien pää­kir­jois­sa lue­tel­laan seu­ra­kun­ta­lais­ten nimet, syn­ty­mä­ajat, suku­lais­suh­teet, asuin­pai­kat sekä tie­to­ja uskon­nol­li­ses­ta oppi­nei­suu­des­ta, amma­teis­ta, roko­tuk­sis­ta ja rikoksista.

–Esi­mer­kik­si avio­lii­ton ulko­puo­lel­la syn­ty­neet lap­set koet­tiin suu­rek­si häpeäk­si noin 50-luvul­le asti. Aviot­to­man lap­sen äidil­le saa­tet­tiin antaa puhut­te­lu syn­nin teke­mi­ses­tä ja rikos­mer­kin­tä kir­joi­hin, Lat­va­leh­to selittää.

Nyky­ään DNA-tes­tauk­set ja net­ti­su­ku­tut­ki­muk­set anta­vat lisä­tie­toa eten­kin kuol­leis­ta suku­lai­sis­ta, joi­hin yksi­tyi­syy­den­suo­ja ei enää päde. Nii­den lisäk­si Lat­va­leh­to käyt­tää Suku­ju­tut-ohjel­maa, joka on suo­sios­sa suku­tut­ki­joi­den kes­kuu­des­sa. Sii­hen voi tal­len­taa hen­ki­lö- ja per­he­tie­to­jen lisäk­si tie­to­ja talois­ta, joka on aut­ta­nut hän­tä suu­res­ti kylä­his­to­rii­kin kanssa.

Busi­nes­sOu­lun kesäy­rit­tä­jä­toi­min­nas­ta hän sai apua oman suku­tut­ki­muk­seen koh­dis­tu­van yri­tyk­sen­sä aloit­ta­mi­seen. Talou­del­lis­ta tukea antoi Oulun kaupunki.

–Sain aja­tuk­sen hakea kave­ri­ni vin­kis­tä. Hok­sa­sin, että idea­ni suku­tut­ki­muk­seen liit­ty­väs­tä yri­tyk­ses­tä erot­tui­si var­maan haki­joi­den jou­kos­ta. Niin­hän se teki, kun täs­sä nyt ollaan, Lat­va­leh­to kertoo.

Kesäy­rit­tä­jyy­den alus­sa Lat­va­leh­don yllät­ti yri­tyk­seen tar­vit­ta­vien laki­sää­teis­ten asioi­den hoi­ta­mi­sen aikaa­vie­vyys. Onnek­si Busi­nes­sOu­lun men­to­reil­ta sai apua nii­den sel­vit­tä­mi­seen, ja Lat­va­leh­to on voi­nut pereh­tyä kes­kit­ty­neem­min kylä­his­to­rii­kin sekä omien net­ti­si­vu­jen tekemiseen.