Lapsilla oikeus isovanhempaan, ja toisinpäin

Rantapohja 24.7.

Kaikilla ihmisillä on erilainen suhde omiin isovanhempiinsa. Joillakin on lämpimät välit, joillakin niitä ei ole ollenkaan. Aihetta on puitu jonkin aikaa lehdissä, joissa ihmiset miettivät isovanhempien käytöstä. Joillakin isovanhemmilla ei tunnu olevan aikaa lapsenlapsilleen, jotkut eivät halua lastenlapsia hoidettavakseen ja jotkut kohtelevat lapsenlapsiaan eriarvoisesti. Joskus vika on vanhemmissa, jotka eivät anna lasten tavata isovanhempiaan syystä jos toisesta.

En voi olla miettimättä, kuinka moni ajattelee lapsen parasta. Onko lapselle hyväksi, jos isovanhempi ei ole osa elämää? Entä onko isovanhemmalle hyväksi, jos lapsenlapsen vanhemmat estävät yhteydenpidon ties mistä syystä.

Olen lukenut sydäntä särkeviä tarinoita siitä, miten isovanhempi ei saa tavata lapsenlapsiaan, vaikka miten kovasti haluaisi ja aikaa olisi. Olen myös lukenut turhan paljon aiheesta, jossa isovanhemmille muut asiat ovat tärkeämpiä kuin omat lastenlapset. Paljon on noussut esille myös lastenlasten eriarvoinen kohtelu. Kuka sellaista isovanhempaa edes kaipaa?

Kuitenkin minusta jokaisella lapsella on oikeus isovanhempaan, ja toisin päin. Jokainen lapsi tarvitsee elämäänsä välittävän aikuisen. Jos ei oman sukulaisen, niin sitten vaikka naapurin kanssa. Sillä kenen mukaan ainoastaan oma lapsenlapsi tuottaa iloa jollekin isovanhemmalle? Entä voiko lapsi oppia asioita muulta aikuiselta, kuin omalta isovanhemmaltaan? Varmasti voi, etenkin jos siihen annetaan mahdollisuus.

Jokaisen lapsen tulisi mielestäni saada kokea aikuisen arvostusta ja välitystä. Vastavuoroisesti jokaisen aikuisen tulisi saada viettää aikaa lapsen kanssa, opettaa ja antaa neuvoja.

Miksi riistää keneltäkään ilo isovanhemmasta tai lapsenlapsesta?

Heli Paaso-Rantala

Jaa artikkeli: